torstai 27. elokuuta 2015

3 lähetettyä ja 6 saatua korttia / 3 sent cards and 6 received cards

En ole ehtinyt vähään aikaan tänne mitään kirjoittaa saatikka päivitellyt lähetettyjä ja saatuja kortteja. XP Eli siis, olen lähettänyt 3 korttia, joista yksi tosin on jo saapunut määränpäähänsä, ja saanut itse tässä päälle parin viikon aikana 6 uutta korttia, joista 2 tällä viikolla, viimeksi tänään. On mulla itse asiassa vielä 5 muutakin korttia, jotka odottavat enää lähettämistä ja joita en ole vielä skannannut, mutta teen niistä sitten sitten huomenna oman postauksen. :) Ja muutenkin on tarkoitus ainakin tänään vielä kirjoittaa uutta postausta lifestyleen liittyen, kun siltä osin ei ole tullut kirjoiteltua pitkään aikaan. Mutta hengissä ollaan. (Huomatkaa, että olen saanut Saksasta peräti huikeat 3 korttia tässä parin viikon aikana. XD)

Lähetetyt:
Venäjälle. / To Russia.

Espanjaan. / To Spain.
(Saapunut jo perille.)

USA:an. / To USA.








































Saadut:


Saksasta. / From Germany.

Saksasta. / From Germany.

Puolasta. / From Poland.

Saksasta. / From Germany.

Venäjältä. / From Russia.

Romaniasta. / From Romania.

keskiviikko 5. elokuuta 2015

4 saatua ja 5 lähetettyä korttia / 4 received and 5 sent cards

Sain viime päivinä yht. 4 korttia, joista 1 tuli viime torstaina ja loput eilen (2 kpl) ja tänään (1 kpl). Sekä lähetän nyt 5 uutta korttia eteenpäin. Olisi vielä yhdelle henkilölle tarkoitus lähettää kortti, mutta itselläni ei ole tällä hetkellä sopivaa korttia, joten käyn ostamassa sopivan kortin ja postaan sen sitten teille näytille, minkälaisen kortin olen hankkinut hälle. :D

Saadut:
Venäjältä. / From Russia.

Hong Kongista. / From Hong Kong.

Kiinasta. / From China.

Tsekistä. / From Czech Republic.





























Lähetetyt:
Saksaan. / To Germnay.

USA:an. / To USA.
Albert Edelfelt - Kukkaistyttö II

Ukrainaan. / To Ukraine.

Alankomaihin. / To the Netherlands.

Italiaan. / To Italy.